REKISTERITUTKIMUKSET
Rekisterillä tarkoitetaan jonkin kohdejoukon kokonaisuudessaan käsittävää yleensä elektronisessa muodossa olevaa tietoaineistoa, jonka tietoja pidetään ajan tasalla eli päivitetään säännöllisesti, ja jonka yksiköt ovat yksiselitteisesti tunnistettavissa. Henkilörekisteri sisältää tietojoukon henkilötietoja, eli tietoja joiden perusteella henkilö voidaan tunnistaa suoraan tai välillisesti. Rekisteritietoja on kerätty tiettävästi Suomessa jo 1700-luvulta lähtien. (Kanste.)
Rekisterin ja tilaston toisistaan erottaa se, että rekisterissä tiedot ovat yksilötasolla, kun taas tilastossa tiedot ovat jo valmiiksi yhdisteltyjä, yleisemmällä tasolla. Tilasto perustuu todellisuutta koskeviin havaintoihin, jotka on hankittu kokonaistutkimuksen tai otannan avulla. Suomessa Tilastokeskus, Luonnonvarakeskus, THL sekä tulli ovat ainoita tilastolaissa määriteltyjä tilastoviranomaisia, joilla on oikeus kerätä tietoja tilastotarkoituksii. Näiden lisäki olemassa on myös muita tilastontuottajia. (Kanste.)
Suurin osa viranomaisten rekisteritiedoista on salassa pidettäviä tietoja eli asiakirjoja, mutta tietoja voi kuitenkin saada käyttöönsä tieteelliseen tutkimukseen sekä tilastointiin ja tilastollisiin selvityksiin. Pääsääntöntä pidetään, että rekisteriä ylläpitävä laitos myöntää luvan käyttää arkaluontoisia tietoja tutkimuskäyttöön, mutta tämä ei ole sama asia kuin tutkimuslupa. (Kanste.)
Rekisteritutkimuksella voidaan tuottaa mielenkiintoista ja arvokasta tieteellistä tietoa. Sen kulku on samanlainen kuin missä tahansa muussakin tieteellisessä tutkimuksessa, mutta erityisesti rekisteritutkiumuksen tekemisessä tarvitaan monipuolista osaamista. Rekisteritutkimus voi perustua kokonaan rekisteritietoihin, mutta rekisteritiedot voivat olla myös täydentävä osa tutkimusta. (Kanste.)
Prosessina rekisteritutkimus eroaa muista tieteellisen tutkimuksen tyypeistä sen vuoksi, että aineistona käytetään valmiita rekisteritietoja. Tukeudutaan siis jo olemassa oleviin aineistoihin, jotka on tuotettu muihin kuin ko. tutkimuksen tarpeisiin ja näin ollen toisen käden aineisto ohjaa käsitteiden määrittelyä ja tutkumusongelman asetttelua. (Kanste.) Tämä saattaa omalta osaltaan hankaloittaa tutkimuksen tekemistä, koska rekisteritietojan alkuperäinen tarkoitus on usein ollut kerätä tietoa hallinnollisiin ja tilastollisiin tarkoituksiin (Räisänen ym. 2013).
Rekisteritutkimuksesta saadaan kuvailevaa ja selittävää tietoa erilaisina tunnuslukuina, joissa taustatekijöiden vaikutus voidaan vakioida esimerkiksi tilastollisia menetelmiä käyttäen. Se sopii hyvin myös pitkittäistutkimukseen, koska valmiiksi kerättyjä tietoja käytettäessä vältytään aikaa vievältä aineistonkeruulta. Rekisteritutkimuksissa on usein parempi edustavuus kuin kyselyissä ja kansallisella tasolla hyvä maantieteellinen kattavuus. (Kanste.)
Pohdittaessa rekisteritutkimuksen luotettavuutta, on syytä huomioida kirjauskäytäntöjen asianmukaisuus ja yhtenäisyys. Jos tiedot on alunperin kirjattu puutteellisesti tai virheellisesti, saattavat rekisteritiedot olla epäluotettavia. Myös aineiston koko on huomioitava, sillä liian suuressa aineistossa saattaa esiintyä yhteyksiä muuttujien välillä tai ryhmien välisiä eroja, vaikka selittävä tekijä olisikin todellisuudessa vain sattuma. (Kanste.)
Rekisteritutkimus on usein edullista ja nopeaa ja aineistot ovat laajoja. Tämä mahdollistaa terveydenhuollon palvelujärjestelmän ja hoitotokäytäntöjen tutkimisen useilla eri tasoilla. Voidaan sanoa, että rekisteritutkimusta saisi suosia enemmän hoitotyön osalta. (Räisänen & Gissler 2012.)
Väestötutkimuksessa tutkimusaineisto perustuu väestöstä kerättyihin tietoihin. Kerätään väestöryhmittäistätietoa sellaisista ilmiöistä, joista ei saada tietoa rekistereistä kuten ihmisten tavat ja tottumukset tai kokemukset. Väestötutkimuksissa tutittavien anonymiteetti säilyy alusta alkaen, sillä kyselyihin vastataan nimettömästi. (Kanste.)
Väestötutkimus on luonteeltaan soveltavaa tutkimusta, eli sillä pyritään aina johonkin käytännön tavoitteeseen. Aineistoja voidaan käyttää ensisijaisena tiedonlähteenä tai lisä- ja vertailuaineistona sen lisäksi, että kerätään jokin muu aineisto. Väestötutkimukset ovat kestävän hyvinvointipolitiikan perusta, sillä niillä saadaan kattavaa tietoa väestön terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niihin liittyvien palveluiden tilasta, muutoksista sekä kehitysnäkymistä ja mahdollisuuksista vaikuttaa kehitykseen. Tietoa voidaan saada koko väestöstä tai sen osaryhmistä ja näin tarkastella väestöryhmittäisiä eroja. (Kanste.)
Väestötutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja ehkäistä terveys ja hyvinvointiongelmia sekä kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita. Terveys- ja hyvinvointiongelmien kuvaamisen näkökulmasta halutaan luoda tilannekuvaa, eli millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on. Kuinka yleisiä ongelmat ovat ja missä väestöryhmissä niitä yleisimmin esiintyy sekä mitkä ongelmat ovat yleistymässä. Ongelmien ehkäisemisen näkökulmasta taas halutaan tietää, mitkä ovat tärkeimpiä ongelmien syitä ja mitä taas tärkeimpiä suojaavia ja ehkäiseviä tekijöitä. Kuinka riskitekijöiden ja suojaavien tekijöiden yhteys muuttuu ja miten ongelmien syitä voidaan vähentää ja suojaavia tekijöitä lisätä. Palvelujen kehittämistä pohdittaessa taas tarkastellaan, saavatko kansalaiset tarvitsemiaan palveluita ja tuottavatko palvelut toivotun tuloksen. Arioidaan vastaavatako palvelut väestön tarpeita sekä sitä, mitkä niistä toimivat hyvin ja mitkä huonosti. Tarkastellaan palvelujen saatavuuden yhdenvertaisuutta ja asiakaslähtöisyyttä ja sitä, olisiko joissakin väestöryhmissä erityistä syytä parantaa tiettyjä palveluita. (Kanste.)
Väestötutkimuksia hyödynnetään päätöksenteon tukena eri tasoilla eli kansallisesti, maakunnallisesti, alueellisesti, kunnallisesti sekä paikallisesti. Niitä voidaan hyödyntään sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä ja seurannassa sekä ammattilaisten työn kehittämisessä. Väestötutkimukset tuottavat myös tietoa mm. voimavarojen ja resurssien kohdentamisesta. Väestötutkimuksista saatava tieto on kattavaa, yleistävää ja monipuolista, mutta tulokset ovat hyödyllisiä vain jos ne ovat luotettavia. Luotettavuutta heikentää matala vastausprosentti, koska on sanomattakin selvää ettei murto-osa väestöstä voi tuottaa koko väestöön yleisesttävää tietoa. Luotettavuuden lisäämiksesi osallistujien tulisi edustaa myös mahdollisimman hyvin koko väestöä, eli osallistujajoukon on oltava riittävän monipuolinen. (Kanste.)
Rekisteritutkimus on usein edullista ja nopeaa ja aineistot ovat laajoja. Tämä mahdollistaa terveydenhuollon palvelujärjestelmän ja hoitotokäytäntöjen tutkimisen useilla eri tasoilla. Voidaan sanoa, että rekisteritutkimusta saisi suosia enemmän hoitotyön osalta. (Räisänen & Gissler 2012.)
VÄESTÖTUTKIMUKSET
Väestötutkimuksessa tutkimusaineisto perustuu väestöstä kerättyihin tietoihin. Kerätään väestöryhmittäistätietoa sellaisista ilmiöistä, joista ei saada tietoa rekistereistä kuten ihmisten tavat ja tottumukset tai kokemukset. Väestötutkimuksissa tutittavien anonymiteetti säilyy alusta alkaen, sillä kyselyihin vastataan nimettömästi. (Kanste.)
Väestötutkimus on luonteeltaan soveltavaa tutkimusta, eli sillä pyritään aina johonkin käytännön tavoitteeseen. Aineistoja voidaan käyttää ensisijaisena tiedonlähteenä tai lisä- ja vertailuaineistona sen lisäksi, että kerätään jokin muu aineisto. Väestötutkimukset ovat kestävän hyvinvointipolitiikan perusta, sillä niillä saadaan kattavaa tietoa väestön terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niihin liittyvien palveluiden tilasta, muutoksista sekä kehitysnäkymistä ja mahdollisuuksista vaikuttaa kehitykseen. Tietoa voidaan saada koko väestöstä tai sen osaryhmistä ja näin tarkastella väestöryhmittäisiä eroja. (Kanste.)
Väestötutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja ehkäistä terveys ja hyvinvointiongelmia sekä kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita. Terveys- ja hyvinvointiongelmien kuvaamisen näkökulmasta halutaan luoda tilannekuvaa, eli millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on. Kuinka yleisiä ongelmat ovat ja missä väestöryhmissä niitä yleisimmin esiintyy sekä mitkä ongelmat ovat yleistymässä. Ongelmien ehkäisemisen näkökulmasta taas halutaan tietää, mitkä ovat tärkeimpiä ongelmien syitä ja mitä taas tärkeimpiä suojaavia ja ehkäiseviä tekijöitä. Kuinka riskitekijöiden ja suojaavien tekijöiden yhteys muuttuu ja miten ongelmien syitä voidaan vähentää ja suojaavia tekijöitä lisätä. Palvelujen kehittämistä pohdittaessa taas tarkastellaan, saavatko kansalaiset tarvitsemiaan palveluita ja tuottavatko palvelut toivotun tuloksen. Arioidaan vastaavatako palvelut väestön tarpeita sekä sitä, mitkä niistä toimivat hyvin ja mitkä huonosti. Tarkastellaan palvelujen saatavuuden yhdenvertaisuutta ja asiakaslähtöisyyttä ja sitä, olisiko joissakin väestöryhmissä erityistä syytä parantaa tiettyjä palveluita. (Kanste.)
Väestötutkimuksia hyödynnetään päätöksenteon tukena eri tasoilla eli kansallisesti, maakunnallisesti, alueellisesti, kunnallisesti sekä paikallisesti. Niitä voidaan hyödyntään sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä ja seurannassa sekä ammattilaisten työn kehittämisessä. Väestötutkimukset tuottavat myös tietoa mm. voimavarojen ja resurssien kohdentamisesta. Väestötutkimuksista saatava tieto on kattavaa, yleistävää ja monipuolista, mutta tulokset ovat hyödyllisiä vain jos ne ovat luotettavia. Luotettavuutta heikentää matala vastausprosentti, koska on sanomattakin selvää ettei murto-osa väestöstä voi tuottaa koko väestöön yleisesttävää tietoa. Luotettavuuden lisäämiksesi osallistujien tulisi edustaa myös mahdollisimman hyvin koko väestöä, eli osallistujajoukon on oltava riittävän monipuolinen. (Kanste.)
SEURANTA-, INTERVENTIO- JA VAIKUTTAVUUSTUTKIMUS
Luotettavimpana tapana mitata vaikuttavuutta pidetään satunnaistettuja, kontrolloituja kokeita eli RCT-tutkimuksia. Perinteisesti niissä määritetään yhden ainoan intervention, esim. lääkkeen tai jonkin hoitomuodon vaikutuksia. Eirtyisen haasteellista onkin arvioida tai mitata vaikuttavuutta monimuotoisissa interventioissa, kuten terveydenhuollon ammattilaisten työtapojen muuttamisessa. Suurin haaste ilmenee toimintaympäristön vaikutuksen mittauksessa, koska sitä on hanketta suunniteltaessa erittäin vaikea ennakoida ja kontrolloida. Suunnitteluvaiheessa onkin tärkeää interventioiden toteutumisen lisäksi kirjata tarkasti myös se, miten intervention tulos mitataan, mitä muutosta odotetaan ja miten tulos mitataan. (Oikarinen.)
Vaikuttavuustutkimus sisältää tutkimusasetelmia, jotka näyttävät mahdollisimman yksiselitteisesti hoitovaikutuksen olevan kokeessa riippumattomaksi määritellyn tekijän tuottama. Intervention vaikuttavuus tarkoittaakin sitä, että mikään muu seikka ei ole tuottanut havaittua lopputulosta. Puhuttaessa hoitoyhteyksistä, tulee osoittaa että sattuman, spontaanin paranemisen, lumevaikutuksen tai jonkin rinnakkaishoidon mahdollisuus on voitu sulkea pois. (Oikarinen.)
Interventiotutkimuksella tutkitaan miten tehokkaita, päteviä ja asiaankuuluvia menetelmiä käytetään potilaan hoitamiseksi. Onko toiminta perusteltua, luotettavaa ja vaikuttavaa yksilön, hoitoyhteisön ja jopa yhteiskunnan kannalta. Tutkittavien koskemattomuuteen puuttuminen tutkimuksesta aiheutuvista syistä on interventiotutkimuksessa keskeistä, sillä tutkittavalle usein annetaan tutkimuslääkettä tai tutkittavaan kohdistetaan sellaisia ylimääräisiä toimenpiteitä, joita ei muutoin tehtäisi. Kliiniset interventiot ovat useimmiten yhden lääkkeen tai hoitomenetelmän testauksia, kun taas väestötutkimuksissa toteutettvat interventiot ovat usein laajoja ja ne tähtäävät koehenkilön tai kohdeväestön käyttäytymisen muutokseen. (Oikarinen.)
Kompleksisessa interventiossa on useta osia ja ne ovat yhteydessä sekä koe- että kontrolli-interventioon/ryhmään. Interventioon sisältyvillä toiminnoilla on usein korkea vaikeusaste ja määrä sekä toteuttajan että vastaanottajan kannalta. Kohdejoukkona on usein useampi ryhmä tai kokonainen organisaatio. Näin ollen lopputulosmuuttujiakin voi olla useita erilaisia sekä määrällisesti että laadullisesti. (Oikarinen.)
Intervention kehittämis- ja arviointiprosessiin sisältyy neljä eri päävaihetta. Nämä vaiheet ovat kehittäminen, intervention pilotointi, arviointi sekä tulosten käyttöönottaminen. Kehittämisvaiheesssa havaitaan ongelma ja varmistetaan tieteellinen pohja. Voidaan toteuttaa esimerkiksi systemaattinen katsaus ja sen avulla tutkia millaisten interventioiden on todettu olevan tehokkaita. Luodaan haettuun tietoon perustuen teoreettinen pohja sekä mallinnetaan interventioprosessi ja lopputulokset. (Oikarinen.)
Pilotointivaiheessa testataan intervention eri osat ja arvioidaan rekrytointi/kertymä. Tässä vaiheessa myös päätetään otoskoko. Arviointivaiheessa taas arvioidaan vaikuttavuutta, pyritään ymmärtämään muutosprosessia sekä toteutetaan kustannus-vaikuttavuus arvio. (Oikarinen.)
Tulosten käyttöönottovaiheessa levitetään tietoa tutkimuksesta sekä toteutetaan valvontaa käyttöönoton aikana ja seuranta heti käyttöönoton jälkeen. Myös pitkän aikavälin seuranta on osa tätä vaihetta ja siitä johtuen prosessi voi joskus kestää pitkään. (Oikarinen.)
Inteventiotutkimuksen epäonnistumiselle voi löytyä useita selityksiä. Epäonnistuminen voi johtua siitä, että tutkijan teoreettinen tietämys aiheesta on vajaa ja sen vuoksi interventiota ei ole suunniteltu huolella eikä vaikutusmekanismeja tiedetä. Joskus tutkimukselle saattaa olla liian opitimistiset odotukset ja tämä puolestaan ajaa tutkimuksen epäonnistumiseen. (Oikarinen.)
Interventiotutkimukseen liittyy myös tutkimuseettisiä näkökulmia. Osallistujien itsemäärämisoikeus on aina huomioitava ja varmistettava. Tutkimukseen suostumisen on tapahduttava tietoisesti. Myös haittavaikutukset on arvioitava huolellisesti ja esimerkiksi yhteiskunnallisia vaikutuksia tulee myös aina pohtia. (Oikarinen.)
LÄHTEET:
Kanste O. Luentomateriaali. 2.10.2019
Oikarinen A. Luentomateriaali. 16.10.2019
Räisänen S, Gissler M. 2012. Rekisteritutkimus – mahdollisuus hoitotieteessä. Hoitotiede 24(1):62–69.
Räisänen S, Gissler M. 2012. Rekisteritutkimus – mahdollisuus hoitotieteessä. Hoitotiede 24(1):62–69.
Räisänen S, Heinonen S, Sund R & Gissler M 2013. Rekisteritietojen hyödyntämisen
haasteet ja mahdollisuudet. Suomen lääkärilehti 68(47):3075–3082.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti